Tervetuloa LaMK:n Naisjaoston sivuille

Olemme iloinen joukko kaikenikäisiä, -näköisiä, -kokoisia ja -luontoisia mukavia naisia, joita yhdistää kiinnostus moottorikelkkailuun ja siihen liittyvä yhdessä tekeminen ja kerhossa toimiminen. Tekemistä on kisatalkoilusta illanviettoihin ja upeisiin safareihin - jokaiselle löytyy siis varmasti jotakin.

pj. Miia Kuusela, 040 5012747

 

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Naisjaoston kisojen jälkeinen talkoosauna la 17.4 klo 18.00 alkaen, Niemeläntalo: saunaosasto, Pappilantie 75. Varalta omat pyyhkeet mukaan. Lisätiedot Miialta

 

Naisjaoston tunnelmia keväältä 2010

Pakkassafari ajettiin tänäkin vuonna asiaan kuuluvassa yli 30 asteen pakkasessa. Perjantai aamun treffeille kokoontui lähemmäs 50 innokasta Ylläkselle lähtijää. Joukkoon mahtui noin 15 naista, joista noin puolet lähti kyytiläisiksi ja puolet tarttui kelkan sarviin. Reissu oli todella onnistunut ja sunnuntain paluumatkalle pakkanenkin oli jo hieman hellittänyt. Kuvassa taukopaikan tunnelmia läheltä Kienajokea menomatkalta.

Helmikuun lopulla järjestettiin naisten kelkka viikko. Tiistaina kokoonnuttiin kerhotalolle turvallisuusasioiden ja yleisesti kelkkailuun liittyvien asioiden tiimoilta ja torstaina syvennyttiin ensiapuun, erityisesti vaikeissa olosuhteissa. Kurssin kruunasi vielä yhteinen kelkkailu ilta.

Naisjaoston kevään kohokohta, lady safari Luostolle. Lähdön tunnelmia napapiiriltä. Keli oli mitä mainioin ja reitit hyvässä kunnossa.

Ladyt reissu tunnelmissa..

Matka oli sopiva ja hyvissä ajoin iltapäivällä oltiin jo luostolla. Ei muuta kun mökki etsimään, sauna lämpenemään ja illallista pöytään.

Mökki löytyi ja kuskit jaksoi vielä poseerata. Väki väheni viime hetkillä eli enemmänkin olisi mukaan mahtunut , mutta ensi vuonna sitten..

Lauantai päivän kurjasta säästä huolimatta ulkoilemaan piti päästä. Tokihan me lauantaina pyörähdettiin myös monotansseissa. Taisi koko ravintola tuoksahtaa hieman bensalle.

Revontulireitin varrelta.

Tulomatkalta sunnuntaina. Voi kun meillä kaikilla oli niin mukavaa!!

Ice Man Snow Star Kisaviikonloppu menikin sitten niin touhukkaasti ettei kuvia ehditty ottamaan. Mutta mukavia muistikuvia jäi jälleen paljon. Naisten buffettia pyöritettiin jälleen iloisin mielin ja tosi iso kiitos kaikille talkoolaisille. Toki meidän naisväkeä oli värvättynä jos jonkinmoiseen hommaan. Ja jokunen löytyi myös lavalta kelkkavaruste näytöksestä. Kevättä jatketaan la 17.4 naisten talkoosaunalla. Ja kerhon 40-vuotis synttärit lähenee.. Tästä on hyvä jatkaa Terveisin Miia =)